Aktiviteetit

Frisbeegolf
Kesällä 2022 toteutettiin Leader-rahoitteinen hanke frisbeegolfradan rakentamiseksi. Kesän aikana talkoiltiin muutamaan otteeseen ja kylätalon yhteydessä olevan pururadan varrelle nousi 9-väyläinen aloittelijaystävällinen rata. Hiihtokauden aikana rata ei ole pelattavissa, mutta muulloin saa käydä vapaasti heittelemässä. Muutamaa väylää muokataan kesäksi 2025, seuraa ilmoittelua!
Kesäisin radalla järjestetään erilaisia frisbeegolftapahtumia. Kerran kesässä kisaillaan Alastaipale Openin merkeissä (su 31.8.2025), jonka yhteydessä ratkotaan myös Ähtärin kylien välinen joukkuemestaruus. Frisbeegolfin Sunnuntaiheittelyt jatkuvat myös kesällä 2025.
Kalastus
Alastaipaleen alueella on useita järviä ja lampia, joista suurimmat ovat Perännejärvi, Vähä-Perännejärvi, Pusaanjärvi ja Vähä-Vehkajärvi. Järvet ovat varsin kalaisia ja hyväkuntoisia, yleisimmät saaliskalat ovat hauki ja ahven, myös kuhaa nousee etenkin Perännejärvestä. Satunnaisesti voi vieheeseen tarttua myös kirjolohi!
Merkittävin ja varmasti kuuluisin kalastuspaikka Alastaipaleella on kuitenkin Pakarinjoki, joka halkoo kylää noin kolmen kilometrin pituisena. Kesäisin jokeen istutetaan kirjolohta ja kalastuskauden avajaisia vietetään perinteisesti Helatorstaina. Pakarinjoki on erityislupa-alue ja kalastuslupia voi ostaa netistä tai kylätalon lähellä sijaitsevasta lupakopista.


Laavut ja kodat
Alastaipaleella on useampia laavuja ja kotia nuotiopaikkoineen, joten ulkoiluolosuhteet ovat mainiot. Keskeisimmällä paikalla on kylätalon pihapiirissä oleva kota, jota yleensä käytetään kyläseuran ulkotapahtumien yhteydessä. Toinen kota sijaitsee Piivuoressa, jonne on mukava patikoida metsän siimeksessä. Kotien sisäänpääsystä ja käyttämisestä voit kysellä kyläseuran edustajilta.
Laavuja kylällä on kolme, kaikki aivan vesistöjen äärellä. Pakarinjoen varrella sijaitsevat Kivelänkosken sekä Kaarteenkosken laavut. Niitä onkin kätevä hyödyntää taukopaikkoina kirjolohia kalastaessaan. Kaarteenkosken laavun ohitse kulkee talvisin kylän latuverkoston Verhorannan lenkki, joten hiihtolenkilläkin voi pysähtyä tauolle nuotion äärelle. Kolmas laavu sijaitsee Vuohisaaren pohjoiskärjessä Kirkkosalmen rannalla. Sinne on helppo rantautua veneellä Perännejärven puolelta.
Piinvuoren laavu
62°25’15.8″N 24°00’41.6″E
Kivelän laavu
62°26’17.5″N 23°57’47.9″E
Kaarteenkosken laavu
62°25’55.3″N 23°57’04.8″E
Hiihtoladut
Alastaipaleen maisemissa ylläpidetään talvisin laajaa latuverkostoa lumitilanteen salliessa. Kylätalolle on hyvä jättää auto ja lähteä hiihtelemään maalaismaisemiin. Luisteluhiihtoa voi harrastaa kylätalon yhteydessä olevalla valaistulla pururadalla, jonka pituus on noin 950 metriä.
Laajemmalla latuverkostolla hiihtäminen onnistuu perinteisellä tyylillä ja valittavana on useita eri pituisia lenkkejä. Esimerkiksi Verhorannan ja Pusaankylän lenkit kiertäen kertyy matkaa vajaat 14 kilometriä. Kylätalolta Itä-Peränteentien toiselta puolelta lähtee myös yhdyslatu naapurikylä Peränteelle, jossa ylläpidetään heidän omaa noin 10 kilometrin latuverkostoa.
Voit seurata latuverkoston kunnossapitoa kyläseuran some-kanavilla.


Metsästysseurat
Alastaipaleen merkittävin metsästysseura on Peränteen Metsästys- ja Ampumaseura (PMAS), joka on nimensä mukaisesti vahvasti vaikuttamassa myös naapurikylässä. Seuralla on ampumarata ja metsästysmaja Alastaipaleen kaakkoislaidalla.
Kylän alueella toimii myös Harjukankaan Erä ry niminen metsästysseura.
Mitä aktiviteetteja harrastat Alastaipaleella?
Kurkkaa kylän somekanavista mitä kaikkea kylällä tapahtuu!
Tägää myös oma aktiviteettikuvasti #alastaipale tai merkkaa Pakarinjoen kalastuskuvaasi @pakarinjoki


